YKSITYISILLE
Hääkuvaus
Häät ovat yksi elämän ainutlaatuisista päivistä ja siksi haluamme tarjota asiakkaillemme juuri heidän näköisensä kuvauksen. Meille on tärkeintä, että saatte merkityksellisestä juhlastanne mieleenpainuvia muistoja myös kuvien ja videoiden muodossa.








Asiakastarina
Amir & Margarita
Kuvaaja oli todella ammattitaitoinen ja helposti lähestyttävä. Olemme molemmat mieheni kanssa vaikeita kuvauskohteita, mutta kuvaaja antoi meille tehtäviä, joiden avulla hän sai meistä upeita otoksia. Hän sai ihania kuvia myös lapsistamme joita on vaikea kuvata, koska liikkuvat koko ajan. Kuvat ja video ylittivät odotukset ja olemme sydämestämme kiitollisia.
Asiakastarina
Vihkimisvideo
"Valokuvaaja videoi sekä vihkimisen, että poistumisen kirkosta. Video oli juuri sellainen kuin toivoimme ja tehty erinomaisella ammattitaidolla. Videon äänet oli editoitu taivasti ja kuvakulmat täydellisiä. Suosittelen kuvaajaa ehdottomasti muillekkin!"
Viivi
Palaute valokuvaajat.fi sivustolta
Asiakastarina
Iiris & Erkka
"Kuvaaja oli todella miellyttävä, ja hänen kanssaan oli helppoa tehdä yhteistyötä. Tuli hyvissä ajoin paikalle ja oli ihanan joustava, vaikka aikataulu hieman venyikin. Hän sai ideoillaan ja ohjeillaan aikaiseksi upeita hääkuvia ja teki olomme mukavaksi kuvausten aikana. Hääjuhlassa hän sulautui sujuvasti joukkoon ja sai ihanasti kuvattua juhliemme tunnelman ja lämmön."
Asiakastarina
Osku & Nea
"Meillä oli kaksi kuvaajaa ja he tekivät kuvattavana olemisesta helppoa. Kuvat olivat ihan meidän tyyliset eli rentoja, hauskoja eikä mitään pönötyskuvia. Tykkäsimme, että potreittikuvien lisäksi juhlapäivää, vieraita sekä ohjelmaa oli kuvattu monesta eri kulmasta. Suosittelemme lämpimästi Kuvalähteen ammattitaitoisia kuvaajia."
Asiakastarina
Niklas & Minttu
"Valokuvaaja oli todella ammattitaitoinen ja hänen kanssaan tulimme hyvin toimeen.
Potrettikuvat onnistuivat hyvin hyvässä ohjauksessa, muutoin kuvaaja onnistui sulautumaan hääväen joukkoon. Koko kuvaus sujui ammattitaidolla ja vaivattomasti.
Osasi myös ottaa erityistilanteet huomioon sekä ikuistaa aitoa tunnelmaa kuviimme"
Asiakastarina
Eetu & Henna
"Hääkuvaus sujui täydellisesti! Valokuvaaja oli ammattitaitoinen, kommunikaatio oli rentoa ja luontevaa. Kuvista on tullut paljon kehuja vierailta jälkeenpäin."
Asiakastarina
Tommi & Anne-Mari
"Olimme todella tyytyväisiä hääkuvaukseen. Tavoitteena oli saada mahdollisimman paljon monipuolisia ja tunnelmallisia kuvia tärkeän päivän kulusta. Halusimme nauttia juhlapäivästä ilman huolta siitä, että meidän olisi pitänyt jatkuvasti ohjata kuvaajaa eri tilanteiden kuvaamiseen. Erikoistoiveemme toteutuivat vaivatta, ja kuvaaja kuunteli toiveitamme varmistaen, että kaikki meille tärkeät hetket tulivat tallennetuiksi juuri sellaisina kuin halusimme. Konsta onnistui tallentamaan päivän tunnelman luonnollisesti kaikessa kauneudessaan. Valmiit kuvat toivat ihanasti esiin kaikki tärkeät hetket ja tunteet."
Asiakastarina
Kai & Maija
"Kuvaaja oli todella miellyttävä ja ammattitaitoinen. Saimme juuri sellaiset kuvat kuin toivoimme. Kuvaaja tuli myös vieraiden kanssa toimeen erinomaisesti. Erittäin vahva suositus!"
Palvelumme
Perinteinen hääkuvaus
1000
-
6h kuvaus
-
250 valokuvaa
Laaja hääkuvaus
1400
-
8h kuvaus
-
400 valokuvaa
Suosituin
Premium hääkuvaus
Sisältää valo- ja videokuvauksen
3000
-
10h kuvaus
-
2 kuvaajaa
-
500 valokuvaa
-
Vihkimisvideo
-
Koostevideo juhlapäivästä
Häävideo
1200
alkaen
-
Videokuvaus juhlapäivästä
-
Koostevideo juhlapäivästä
-
Kuvauksen suunnittelu & jälkituotanto
Vihkimisvideo
500
alkaen
-
Videokuvaus vihkimistilaisuudesta
-
2 kameraa
-
Vihkimisvideo
-
Kuvauksen suunnittelu & jälkituotanto
Yli viiden vuoden kuvauskokemus
Kuvalähde on vuonna 2021 perustettu kahden henkilön kuvausyritys, joka tarjoaa monipuolisia kuvauspalveluita yksityishenkilöille ja yrityksille.
Olemme kuvanneet monipuolisesti erilaisia juhlatilaisuuksia kuten ristiäisiä, rippijuhlia ja häitä. Tavoitteenamme on dokumentoida elämän tärkeitä hetkiä visuaalisesti vaikuttavalla tavalla.
Suunnitellaan yhdessä juuri teidän näköinen kuvaus!
Olemme sinuun yhteydessä sähköpostitse 1-2 arkipäivän sisällä.
Voit myös ottaa yhteyttä alla olevasta puhelinnumerosta.